|
|


|
|
Valokuvakakkuun.fi - Ajankohtaista
Meidän kakkukuvien pohjat ovat ohuita maissipohjaisia levyjä
Muistathan että meiltä tilatut kakkukuvat ovat erittäin
ohuita. Ne eivät ole "niitä pahvisia" vohvelipohjia, eivätkä
siten tartu myöskään kitaan. Meidän kuvat leikkautuvat myös
nätisti kakkujen päällä.
30.1.2012 Uusia yhteistyökumppaneita
Olemme aloittaneet yhteistyöhön jälleen muutaman uuden konditorian ja
leipomon kanssa. Listan yhteistyökumppaneista ja lähimmästä konditoriostasi
löydät
tästä listasta.
Talviloma
Olemme talvilomalla 27.12.2010-16.1.2011 välisen ajan.
Voit toki tehdä tilauksia myös tänä aikana, mutta vain
viikolle 3/2011 tai sen jälkeiselle ajalle.
Hyvää ja onnellista uuttavuotta!
Toivottelee valokuvakakkuun.fi väki.
12.08.2010 Jälleen täysi tohina päällä
Uudet kakkukuvapohjat saapuivat viimein, reilun
viikon verran myöhässä kylläkin.
Julkaisimme sivuillamme kesäloman jälkeen myös
yhden uudehkon palvelun, joka on suunnattu pääasiassa
yrityksille. Palvelu on ollut jo jonkin aikaa aktiivisena
mutta toiminut vain asiasta erikseen kysyttäessä.
Täältä löydät lisää tietoa asiasta.
Olemme lomalla 28.6.-8.8.2010 välisen ajan
Muistathan tehdä kakkukuvatilauksesi hyvissä ajoin
ennen kesäkuun viimeistä viikkoa.
15.12.2009 Mallikakuista kuvia lisätty
Pari mallikuvaa tehdyistä kakuista lisätty mallikakut -sivulle.
Lähetä omasta kakustasi kuva meille. Parhaat kakkukuvat palkitaan.
Olemme suljettuna 18.12.2009-4.1.2009
Olemme suljettuna joulukuun 18. päivästä eteenpäin, aina
uuteen vuoteen asti. Joten teethän joulukuun kakkukuvatilaukset
viimeistään 15.12.2009.
Hyvää joulunodotusta toivotellen,
Valokuvakakkuun.fi väki
15.6.2009 Yhteistyökummanit -sivusto päivitetty
Nyt voit tilata kuvakakkuja mm. Vantaalla sijaitsevan kauppakeskus
Jumbon tiloissa toimivasta Citymarketista. Katso Citymarketin konditorian
yhteystiedot yhteistyökumppanit -sivulta.
HUOM! Citymarketissa sijaitseva konditoria on avoinna tavallisesti arkisin Citymarketin
aukioloaikoina. Konditoria tekee kakkuja arkisin aina maanantaista perjantaihin
ja kakkujen nouto tapahtuu myös vain arkisin.
15.6.2009 Kesälomalla heinäkuun
Olemme lomalla koko heinäkuun ajan. Jos tarvitset kakkukuvan tai kakun johonkin tilaisuuteen,
teethän tilauksesi hyvissä ajoin jo kesäkuun puolella. Elokuun alusta olemme taas
tavalliseen tapaan takaisin palveluksessa.
- Hyvää ja toivottavasti hieman lämpenevää kesää toivottaa koko valokuvakakkuun.fi väki.
26.3.2009 Tilauslomake julkaistu
Olemme tänään lisänneet sivuillemme tilauslomakkeen, jonka avulla kakkukuvan
tilaaminen on entistä helpompaa. Muista täyttää kaikki kentät huolellisesti,
niin kakkukuva löytää varmasti oikeaan osoitteeseen.
Ja muistathan myös laittaa puhelinnumerosi siltä varalta, että meillä tulisikin
jotain kiireellistä kysyttävää koskien kakkukuvatilaustasi.
Vahvistamme aina sähköpostitse että tilauksenne on vastaanotettu ja että
kaikki on kunnossa.
24.10.2008 Big Brother taloon kuvakakku
Toteutimme kuvakakun Big Brother 2008 ohjelmaan
Lue lisää kakun teosta ja toimituksesta tästä..
|
|


|
|